|
Alkuun
Apotoxin-4869 (APTX 4869)
Apotoxin-4869 on mustan organisaation kehittelemä myrkky, jonka perimmäinen tarkoitus on surmata ihminen, joka saa myrkkyä kehoonsa. Kehittely ei ole kuitenkaan edennyt loppuun asti, vaan myrkyssä on tällä hetkellä sellainen ”vika”, että surmaamisen sijaan se kutistaa ihmisen yli 10 vuotta nuoremmaksi ulkoisesti. Shihon (Ain) vanhemmat alkoivat suunnitella myrkkyä, mutta menehtyivät myöhemmin tapaturmaisesti kesken myrkyn kehittelyvaiheen. Heidän lapsensa Shiho päätyi vanhempiensa sekä siskonsa jalanjäljissä myös organisaation palvelukseen valmistuttuaan yliopistosta, ja jatkoi vanhempiensa keskeneräiseksi jäänyttä työtä myrkyn parissa.
Myrkyn ollessa vasta kehittelyvaiheessa, sitä testattiin ihmiseen jo ensimmäisen kerran, ja koehenkilönä toimi lukioikäinen poika Shinichi Kudo. Shinichi on nuori etsivä, joka oli todistamassa erästä hämärää tapaamista huvipuiston reunalla ja keräsi tästä kamerallaan todistusaineistoa talteen. Organisaation jäsen Gin sai Shinichin kuitenkin kiinni itseteossa, kolkkasi tämän ja syötti lähes tajuttomalle Shinichille myrkkykapselin, jäämättä kuitenkaan odottamaan sen vaikutusta, koska Gin oli varma, että myrkky toimii tarkoituksen mukaisesti. Myrkky kuitenkin vaikutti toisin, ja kutisti Shinichin 10 vuotta nuoremmaksi eli 7 vuotiaaksi pojaksi ulkoisesti.
Myrkyn alkuperäisenä tarkoituksena oli tuhota ruumis jättämättä edes jäämiä myrkystä itsestään, toisin kuitenkin kävi ja se saattaa olla kohtalokasvirhe organisaatiolle.
Myrkyn kehittämistä organisaatiossa jatketaan edelleen, Shihon katoamisesta huolimatta. Ja samaan aikaan Shiho koittaa professori Agasan kellarissa olevassa laboratoriossaan kehitellä vasta-ainetta myrkylle, joka tosin on tällä hetkellä hyvin vaikeaa, sillä suurin osa myrkyn tiedoista jäi Shihon organisaatiossa sijainneeseen laboratorioon, tämän jouduttua erimielisyyksiin organisaation kanssa. Shiho ja Shinichi ovat kuitenkin saaneet kerättyä joitakin vihjeitä myrkystä, kuten että yrttiviina palauttaa kehon normaaliin olomuotoon hetkellisesti. Haittapuolena kuitenkin ilmeni se, että yhden kokeilun jälkeen keho tulee vastustuskykyiseksi sille viinan ainesosalle, joka palauttaa kehon takaisin eikä sitä voi käyttää enää uudelleen, ainakaan yrttiviinan muodossa.
Shiho on kuitenkin onnistunut kehittelemään viinan aineosasta vastamyrkkyä, joka muutti Conanin Shinichiksi 24h ajaksi (lue lisää pokkari 26).
Myöhemmin (luvussa 646) on luvassa jälleen vastamyrkyn vaikutuksen näkymistä. Professori Agasa antaa jälleen flunssaa potevalle Shinichille hieman kohentavaa lääkettä. Professorin luulema flunssalääke on kuitenkin koeversio myrkyn vasta-aineesta, jonka seurauksesta Conan muuttuu myöhemmin jälleen takaisin Shinichiksi. Sivuvaikutuksenaan tosin tuli lähes täydellinen muistinmenetys.
 | |