Uusimman Salapoliisi Conan pokkarin tuloon vielä 12 päivää jäljellä.Uusin Magic Kaito pokkari on nyt kaupoissa!

Tänään:
Kävijät: 6
Lataukset: 6
Yhteensä:
Kävijät: 25755
Lataukset: 73496
Päivittäisin suurin:
Kävijät: 73
Lataukset: 349
Online:
Nyt: 2
Ennätys: 22


Äänestä tätä sivua Top-100 listalle!

.
 

Alkuun

Esittely

Shinichi Kudo on 17-vuotias lukiolainen, joka toimii vapaa-aikana etsivänä. Hän on saanut mainetta ja kunniaa ratkaisemistaan rikoksista ja omaa myös suurta luottamusta Tokion poliisipiirin poliiseilta, kuten komissario Megurelta. Eräänä päivänä Shinichi on tyttöpuolisen lapsuudenystävänsä kanssa viettämässä aikaa huvipuistossa, jonka nimi on Tropical Land. He päättävät käydä vuoristoradalla ajelulla, mutta tuosta ajelusta tulee ikimuistoinen, sillä samassa vaunussa oleva henkilö murhataan aivan heidän istumapaikkojensa tuntumasta. Shinichi alkaa ratkoa murhamysteeriä eikä aikaakaan, kun se on jo perin pohjin selvitetty. Paikalla on kuitenkin samaan aikaan myös kaksi mustiin pukeutunutta herraa, joiden käyttäytyminen jää häiritsemään Shinichiä.

Myöhemmin Shinchi seuraa kyseistä kaksikkoa ja löytää toisen näistä käymässä kiristyskauppaa huvipuiston johtajan kanssa. Shinichi nappaa kuvia talteen kamerallaan, mutta toinen mustiin pukeutuneista herroista huomaa hänet ja onnistuu hiipimään Shinichin taakse tämän huomaamatta, saaden kolkattua häneltä tajun kankaalle. Mustiinpukeutunut herra, joka paremmin tunnetaan nimellä Gin – syöttää Shinichille vasta testausvaiheessa olevan myrkkykapselin, jonka tarkoituksena on hävittää ruumis täydellisesti ilman jäämiä edes myrkystä. Toisin kuitenkin käy ja myrkky kutistaa Shinichin kymmenen vuotta nuoremmaksi ja seuraavan kerran, kun Shinichi herää, hän onkin seitsemän vuotias!

Shinichi yrittää epätoivoisesti ratkaista mustiin pukeutuneiden miesten arvoitusta ja saada yhdessä toisen kohtatoverinsa Shihon (Ai/Sherry) kanssa valmistettua vastamyrkkyä, joka palauttaisi heidät takaisin oikean ikäisiksi. Organisaatiota tuntuu kuitenkin olla lähes mahdotonta tavoittaa ja kohtaamiset näiden kanssa ovatkin harvinaisia, mutta sitäkin toiminta täytteisempiä. Organisaation metsästyksen ohella, Shinichi auttaa etsivä Kogoro Moria ratkomaan tämän saamia toimeksiantoja. Agasa pyysi Rania majoittamaan Shinichistä Conaniksi muutautuneen pikku pojan luokseen, jotta Shinichin olisi helpompi saada vihjeitä organisaatiosta, sillä mikä muu paikka kuin poliisiasema tai etsivätoimista tarjoaisi sellaisia mahdollisuuksia.

Conanin ja kumppanien seikkailu jatkuu edelleen kuumeisesti, ja he joutuvat lähes päivittäin mitä vaarallisempiin seikkailuihin ja rikosten maailmaan..

.