Ajanviete

Heijin roihu

Author:  Maria
Luokitus: k-11
Paritus: Heiji/Kazuha
Genre:  rakkaus, kauhu
Varoitukset: kiroilua ja välivaltaa
A/N: Käännetty englannista. En ole vielä tosin julkaissut englanninkielistä versiota FF.netin puolella, mutta jos tämä saa suosiota niin mietin asiaa.
Disclaimer: No se sama. En omista hahmoja.
Summary: Kazuha näkee unen, jossa hän itse muuttuu murhaajaksi.

Maa oli tuhkaa. Se värjäsi Kazuhan varpaat mustiksi. Kazuha käveli avojaloin tiellä. Ympärillään hän näki vain tyhjää tuhkan autiomaata silmänkantamattomiin. Tie, jota pitkin hän käveli, oli mustan tuhkan peitossa myös. Tuhka oli pehmeää ja se kutitteli hellästi Kazuhan jalkapohjia. Pimeys ympäröi häntä joka puolelta. Ilma oli mukavan lämmin, vaikkei aurinkoa ollut näkyvissä. Missään ei ollut valoa, mutta Kazuha pystyi silti näkemään kauas ympärilleen tarkasti. Maa oli musta, tie oli musta. Kazuhan tukka oli musta. Hänen varpaansa olivat mustat. Taivas oli musta. Jopa tuuli oli musta.

Kazuha tajusi, että hänen oikeassa kädessään oli käsiraudat. Mutta siellä oli vain toinen rengas, joka oli Kazuhan ranteen ympärillä. Siitä lähti pari ketjunlenkkiä muodostaen pikkupätkän sitä kettinkiä, mikä yhdistäisi kaksi rangasta toisiinsa. Näytti siltä, että joku oli leikannut käsiraudat rikki keskeltä ja toinen puoli oli jäänyt jonnekin. Kazuha yritti irrottaa renkaan ranteestaan, mutta rengas oli liian pieni. Käsirauta oli myös musta. Kazuha nosti katseensa eteenpäin taas. Hän haistoi savun hajun.

Hänen silmänsä laajenivat hiukan verran kun hän näki valonkajastuksen pimeyden seasta pienen kumpareen takaa. Valo oli oranssia ja hehku oli hyvin kaunis, kuin rekan ajovalot täydellisessä pimeydessä. Silti Kazuhalla oli paha aavistus siitä. Hän alkoi juosta.

Välimatka osoittautui paljon pidemmäksi, kuin mitä hän oli arvioinut. Kun hän vihdoinkin saavutti loivan rinteen laen, hän pysähtyi.

Hän näki palavan talon. Talo oli hyvin tutun näköinen. Kazuha tajusi, että se oli Hattorien talo. Heiji asui siinä talossa vanhempiensa kanssa. Kazuha seisoi ikään kuin talon takapihalla katselemassa sen paloa. Takaovi heilui avonaisena. Liekit nuolivat taloa sen joka puolelta. Ikkunat olivat rikkoutuneet. Kuuma hehku pakotti Kazuhan perääntymään askeleen pari.

Joku seisoi talon edessä, juuri ja juuri liekkien ulottumattomissa. Kazuha pystyi näkemään vain hänen selkänsä. Mutta hän tunnistaisi tuon niskan missä tahansa. Se oli Heiji. Heijin vasen käsi oli rennosti hänen taskussaan. Mutta toinen, oikea, joka ei ollut taskussa, roikkui hänen kylkensä vieressä. Kazuha näki, että Heijin oikeassa ranteessa oli käsirautojen toinen pari.

"Heiji!" Kazuha huudahti.

Heiji alkoi kääntyä todella hitaasti. Loimu hänen takanaan teki hyvin väkevän vaikutelman. Kun Kazuha katsoi sitä, hän punastui vienosti. Liekit heijastuivat Heijin tummista silmistä ja se sai ne näyttämään loimuavilta. Hän katsoi syvälle Kazuhan silmiin, vaikkei edes seisonut kovin lähellä Kazuhaa. Heidän välimatkansa oli suunnilleen 20 metriä. Kazuha ei tajunnut, miten Heiji pystyi seisomaan noin lähellä kuumia tulenlieskoja. Hänellä oli varmasti kuuma.

Kun Heiji oli kääntynyt kokonaan Kazuhaan päin, hän hymyili. Kazuha punastui.

"Kazuha", Heiji sanoi. "Sinä olet niin kaunis."

Kazuha katsoi yllättyneenä Heijiin. Heiji katsoi takaisin. Lämmin tuuli puhalsi hänen hiuksiaan takaa päin hänen kasvoilleen. Tuuli näytti puhaltavan hänen selkänsä takaa liekeistä. Kazuha huomasi, ettei hänellä ollut Sax -lippistä.

Mistä lie tullut se tunne. Katsoessaan Heijiä Kazuha tunsi kiehuvan raivon kuohuvan suonissaan. Hän vihasi kaikkea ympärillään. Hän vihasi sitä kipeää rengasta ranteessaan. Hän vihasi kuumaa tulta lähellään. Hän vihasi Heijiä ja hänen kuolematonta virnettä. Hän vihasi sitä tapaa, jolla Heiji seisoi hänen edessään. Hän vihasi käsirautaa Heijin oikeassa ranteessa. Hän vihasi Heijin sotkuista tukkaa. Hän vihasi Heijiä. Hän vihasi kaikkea hänessä.

Kazuhalla ei ollut aavistustakaan, mistä hän sen repäisi, mutta tajusi yhtäkkiä pitelevänsä kädessään revolveria ja osoittavansa sillä suoraan Heijiin. Hän poisti varmistimen ja tähtäsi. Heijin silmät laajenivat hiukan, mutta se oli hyvin vähän. Hän ei edes ottanut toista kättään taskusta. Hän oli aivan rauhallinen. Kazuha ampui. Se kuulosti tykinlaukaukselta.

Heijin maha alkoi vuotaa verta. Kazuha ampui uudemman kerran. Hän ampui kolmannen laukauksen. Ja sitten neljännen, viidennen ja kuudennen kerran. Seitsemättä laukausta ei enää tullut, koska aseessa oli vain kuusi patruunaa.

Ensimmäinen laukaus oli Heijiä vatsaan osuessaan kouristanut häntä, pakottaen hänet tuhkaiseen maahan polvilleen ja taipumaan kaksinkerroin. Toinen laukaus osui häntä oikeanpuoleiseen olkapäähän. Kolmas upposi syvälle hänen vasempaan lonkkaluuhunsa. Neljäs osui hänen oikeaan ja viides hänen vasempaan kyynärvarteensa. Kuudes ja viimeinen luoti osui keskelle hänen oikeaa reittään, koska hän oli polvillaan maassa.

Kazuha haukkoi henkeään ja tuijotti verta vuotavaa Heijiä silmiensä edessä. Kun viimeinen laukaus oli osunut hänen jalkaansa, se oli kaatanut hänet selälleen maahan. Revolveri putosi Kazuhan sormista. Heiji ei hymyillyt enää. Heijin silmät olivat puoliksi kiinni, mutta eivät sarkasmin vaan kivun takia. Hän hengitti raskaasti ja se kuulosti vaikealta. Hänen vatsansa vuoti pahan näköisesti verta tuhkaiseen maahan.

Kazuha rauhoittui. Hänestä tuntui, ettei hän vihannut Heijiä enää. Hän käveli lähemmäs Heijiä ja tunsi liekkien kuuman hehkun. Heijin veri kimalteli roihun valossa. Heiji hengitti kovaa. Hänen oikea olkapäänsä ja hänen vasen kyynärtaipeensa näyttivät pahoilta. Hänen tumma paitansa piilotti verenvuodon hyvin, mutta hänen lonkassaan oleva haava vuoti lähes yhtä vuolaasti kuin haava hänen vatsassaan. Kazuha riisui oman, mustan paitansa ja asetti sen niskatueksi Heijille. Hänellä ei ollut sen paidan alla mitään, mutta sillä ei ollut enää mitään merkitystä.

"Niin kaunis", Heiji kuiskasi ja sulki silmänsä.

Kazuha laski kätensä Heijin rinnan päälle. Hän tunsi Heijin sydämen sykkivän vasten hänen kämmentään. Heiji puri hampaansa yhteen ja nosti oikeaa käsivarttaan. Se oli tuskallista, sillä hänen olkapäänsä oli haavoittunut. Hän painoi oman kämmenensä Kazuhan käden päälle ja kietoi sormensa Kazuha sormien ympärille. Kazuha tajusi yhtäkkiä, että ilma oli muuttunut savuksi. savu tuli talosta. Kun Kazuha katsoi taloon päin, hän näki, että liekit olivat sammuneet. Siellä täällä näkyi savun alta kyteviä elementtejä, mutta kuumuus oli kadonnut hehkun mukana. Kazuha katsoi Heijiin väsynein silmin. Heijikin kadonnut liekkien mukana. Hänen sormensa pitivät Kazuhan sormista lujasti kiinni. Pian Kazuha huomasi itse menneensä hänen mukanaan.


Turruttavan kovaääninen piippaus herätti hänet. Hän avasi silmänsä puoliksi ja kääntyi selälleen sängyssä. Hän katsoi kattoon vähän aikaa. Se oli siis ollut vain unta.

"PAINU VITTUUN SAATANA!!!" Kazuha huusi täysiä kännykälleen, joka piippasi edelleen kovaan ääneen, koska kello oli seitsemän aamulla. Kun Kazuha tajusi, ettei piippaus loppuisi kiroamalla, hän poimi kännykän yöpöydältään ja painoi näppäintä, mikä lopetti aivosoluja tuhonneen piippauksen.

-fin-