Ajanviete

Backseat

Author: Maria
Luokitus: sallittu kaikille
Paritus: Heiji/Kazuha
Genre: romance (näitäkään en jaksa kääntää suomeen)
Summary: Auton ilmastointi ei toimi ja matkanteko on epämukavaa, mutta palkitsevaa omalla tavallaan.
Disclaimer: En omista. Kaikki kuuluu gurullemme Aoyama Gosholle.

"Minä kuolen kuumuuteen."

Se oli varmasti yleisin lause sinä päivänä.

Kazuha ei oikeastaan tiennyt mitä hän teki täällä. Hän istui isänsä auton takapenkillä. Elokuinen iltapäivä oli todella lämmin ja auton sisällä oli todella kuuma.

Heiji istui Kazuhan viereisellä istuimella ja näytti vähintään yhtä virkeältä kuin Kazuha. Auto oli pieni mondeo, jossa (ainakin kaiken järjen mukaan) oli ilmastointi. Valitettavasti (ja tietysti) ilmastointi oli rikki. Pitihän tämä arvata, Kazuha ajatteli. Talvella se toimii täydellisesti. Melkeinpä liiankin kanssa, brr... Kazuha hymyili tahtomattaan, koska auto oli niin oma omituisensa. Todellakin, talvella, kun olisi ollut tarvetta, auton lämmitin oli syystä tai toisesta rikki. Lyhykäisyydessään, ilmastointi toimi talvella ja lämmitin kesällä. Joten keskimäärin kaikki toimi ihan moitteettomasti.

Koska he ajoivat pitkin moottoritietä, he eivät voineet edes avata akkunoita. Heiji ja Kazuha olivat koittaneet tappaa aikaa monin tavoin ja väsyneet siihen. Nyt he olivat molemmat saaneet tarpeekseen kaikesta ja erityisesti istumisesta.

"Onko pitkä matka?" Kazuha kysyi 754. kerran. (A/N: Luvusta en ole 100-prosenttisen varma, jotain tuon suuntaista se varmaankin oli englanninnoksessa...)

"Parisataa kilometriä jäljellä. Ollaan huomenna perillä. Lakkaa kyselemästä", Kazuhan isä vastasi. Hänkään ei ollut kovin hyvällä tuulella kuumuuden takia.

"Okei..." Kazuha oli liian väsynyt alkaakseen heitellä herjoja isäänsä.

Tarkkaan ottaen, Kazuha istui takapenkin keskellä, koska istuin hänen toisella puolellaan oli jouduttu täyttämään matkatavaroilla myös. Näin siksi, koska heillä oli ollut enemmän tavaroita kuin oli luultu, joten heidän oli ollut pakko laittaa osa kamasta takapenkille Heijin ja Kazuhan seuraksi. Etupenkkikin oli täynnä.


Aika kului hyvin hitaasti sinä päivänä. Lopulta, kun aurinko laski, autoon sisälle tuli hiukan viileämpää. Sisällä autossa oli pimeä kuin ryssän helvetissä, mutta kuumuus oli sentään hellittänyt.

Kazuha haukotteli. Päivä oli ollut raskas ja hän oli ollut väsynyt jo kauan. Heiji oli myös väsynyt. Hänen kyynärpäänsä nojasi ikkunaan ja hänen päänsä lojui laiskasti sitä vasten. Hänen silmänsä olivat puoliksi kiinni eikä hän ollut sanonut mitään pariin tuntiin. Kazuha ei ollut tiennyt että Heiji pystyisi olemaan hiljaa niin pitkän ajan. Ei paha, hän ajatteli. Yleensähän hän ei pysty pitämään naamaansa kiinni edes kymmentä sekuntia.

Heiji oli puoliunessa. Hän oli vajonnut syvälle ajatuksiinsa. Itse asiassa hän ei ajatellut yhtään mitään, hän vain tuijotti ulos ikkunasta. En ole varmaan koskaan ollut näin pitkää aikaa paikallani, hän ajatteli ja haukotteli sitten makeasti. Heiji ei ollut tottunut paikallaan istumiseen. Hänellä oli moottoripyörä, ja kun hän ajoi sitä, hän piti aina kaiken huomionsa tiessä. Se oli kaukana auton takapenkillä istumisesta, kun edes tietä ei nähnyt kovin hyvin. Ei ollut yhtään mitään, mihin olisi voinut keskittyä kunnolla. Paitsi yksi asia, ja se istui hänen vieressään, tosi lähellä häntä. Heiji vilkaisi Kazuhaa ja näki että tämä oli myöskin puoliunessa. Heiji katsoi häneen hetken aikaa. Ehkä pimeys teki temppujaan ja Heiji oli väsynyt, mutta oikeastaan Kazuha näytti omalla tavallaan vetävältä.

Heiji käänsi katseensa takaisin ikkunaan ja punastui hiukan. Sitten hän tunsi jotakin toisella olkapäällään. Hän kääntyi ja katsoi olkapäälleen. Hän näki Kazuhan pään. Kazuha nukkui. Heiji tunsi sydämensä nopeutuneet lyönnit vasten kylkiluitaan. Hän tunsi Kazuhan kuuman hengityksen kaulallaan ja tunsi tämän hiusten tuoksun. Hän tuoksuu hyvälle, kun ottaa huomioon että hän on istunut päivän verran saunaa muistuttavassa autossa, Heiji ajatteli. Hän ei ihmetellyt sitä, että toinen oli väsynyt.

Heiji huokaisi syvään. En usko tätä. Miksei hän käytä meidän kamoja tyynynä, ne on hänen vieressään ja paljon pehmeämmät kuin minun olkapää...

Mutta toisaalta - Heiji jatkoi kun Kazuha nosti hiukan päätään unissaan niin, että hänen kasvonsa painautuivat vasten Heijin kaulaa. - ei tämä nyt niin kamalaa ole.

Heiji tuhahti ja kietoi toisen kätensä Kazuhan ympäri takaa päin ja nojasi päänsä Kazuhan päätä vasten.

Molemmat nukahtivat parissa minuutissa.