Ajanviete

Poistettuja kohtauksia

Author: Maria

No niin, ensin vähän johdantoa. Sain tällaisen kuningasidean hyvältä ystävältäni, joka oli kirjoittanut vastaavanlaisen jutun Inuyashasta.

Mutta että idea ei oikeastaan ole minun oma. Luultavasti joku on tämän oivaltanut ennen meitäkin, mutta vakuutan, etten tahallani varastaisi kenenkään juoni-ideaa. Pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi jos joku tästä loukkaantuu. Jos jokin alla olevista ”poistetuista” kohtauksista herättää minuun kohdistuvaa vihaa tai oudoksuntaa, pyydän ettette turhaan pidä sitä omana tietonanne vaan annatte minun kuulla siitä kunniani häpeilemättä. Julkaisen tämän ja olen julkaissut kaikki fikkini tietoisena siitä, että kaikki kritiikki ei ole välttämättä aina positiivista. Toivon, että ymmärrätte mitä tarkoitan. Kaikki vittuilu on sallittua kommentoidessanne näitä pätkiä.

Olen merkinnyt kaikki kohtaukset liitettäviksi joko kahden sivun tai ruudun väliin. Tarkistakaa vielä omista mangapokkareistanne, mutta tietoisesti en ole tehnyt virheitä, jos niitä nyt sitten löytyy. Lisäksi täytynee huomauttaa, että koska olen parantumaton osakalaisten kiusaaja, KAIKKI KOHTAUKSET LIITTYVÄT HATTORI HEIJIIN ja usein myös hänen yksinkertaiseen tyttöystäväänsä Touyama Kazuhaan. He kun sattuvat olemaan lempihahmojani. Tästä keskustelen mielelläni muiden kohtalotovereideni kanssa, jotka ovat tykästyneet, sanotaan nyt vaikka ”vääriin” pareihin. Mainittakoon lisänä, että käytän puheenvuoroissa kohtalaisesti kirosanoja, joten ihan kakaroille en näitä luettaviksi suosittelisi, mutta koska tiedän, miten paljon ikärajoituksista piitataan, niin annanpa asian olla.

Joten päästäksemme itse asiaan...

*******

VOLUME 19: TAPAUS 3, SIVU 1-2

Heiji ja Kazuha istuivat Heijin huoneen lattialla. Kazuha yritti lukea historian kokeeseen ja Heiji puolestaan ratkaista Shinmein viestiä dekkarin kässäristä. Molemmat olivat harvinaisen hiljaa kun otetaan huomioon miten paljon ne skitsoo toisilleen vähän väliä (tässä kohtaa teidän kuuluu koputtaa maalaalatonta puuta).

Kazuha nosti katseensa historian kirjasta, jonka sivua hän oli tuijottanut jo ainakin kymmenen minuuttia tajuamatta sanaakaan (melkoinen saavutus). Ja kysyi huokaisten ”Miten sujuu?”

Heiji vilkaisi häneen nopeasti ja palasi taas tekstiin edessään. ”Huonosti.”

Kazuha heitti päätään taakse ja oikoi jalkansa, joiden päällä hän oli istunut. Hän haukotteli makeasti ja sulki historian kirjan. Heiji käänsi uuden sivun ja haukotteli.

”Tämä on toivotonta. Olen pohtinut tätä jo vartin enkä ole vieläkään keksinyt mitään.”

Kazuha katsoi häntä puoliksi suljetuin silmin. Eihän vartti ole aika eikä mikään. ”Mikä siinä sitten on niin vaikeata?”

Heiji nosti päätään. ”No ensinnäkin kyseessä on harvinaisen paska dekkari jos hän aikoo julkaista sen tällaisena. Ihmettelempä jos joku vaivautuu ostamaan. Hän käyttää tosi outoja sanontoja, joita saattaisi käyttää joku kloppi muttei Shinmei. Sitä paitsi”, Heiji sanoi samalla kun Kazuha konttasi hänen taakseen lukeakseen hänen olkansa yli. ”puheenvuorot on ällöttävän pitkiä. Tylsää luettavaa.”

Kazuha naurahti kuivasti luettuaan vähän matkaa tekstiä. ”Katso tuota.” Hän osoitti yhtä tekstinkohtaa sormellaan. ”120 kilometriä tunnissa on maksiminopeus, jolla sillä kuoppaisella vuoristotiellä pystyy ajamaan. Ei muuten tasan pääse noin lujaa.”

Heiji oli hiljaa mutta tajusi mitä Kazuha tarkoitti. Heijiä ei huvittanut myöntää hänen olevan oikeassa. Sen sijaan hän tyytyi tuijottamaan sivua mietteliäästi.

”He tanssivat joka vuosi 16. tammikuuta? Ompa tyhmä nimi”, Kazuha kommentoi vähän ajan kuluttua.

”Niin on.”

”Miksi juuri kuudestoista? Käykö se jotenkin ilmi tekstistä tai jotain?”

”Ei tähän mennessä mutta tämä ei ole vielä valmis kirja muista se”, Heiji sanoi ja hänen ilmeensä oli sen näköinen että hän saattaisi kohta menettää malttinsa.

”No joo, mutta entäs jos se nimi olisikin ratkaisu kaikkeen. Mieti nyt. Tammikuu on vuoden ensimmäinen kuukausi ja 16. päivä...”

Heiji kyllästyi kuuntelemaan Kazuhan puhetulvaa. ”KOITAPPA OLLA HILJAA MINUUTTI!!!”

Kazuha ei tietenkään jäänyt sanattomaksi. ”ÄLÄ SINÄ HUUDA SIINÄ!!!”

Onneksi tämänkertainen riita jäi lyhyeksi. Sitten Heiji rikkoi hiljaisuuden.

”Tehdäänpä yksi asia selväksi. Minä olen meistä kahdesta se mestarietsivä. Älä esitä että tietäisit jotain näistä asioista, nolaat vain itsesi.”

Kazuha tuhahti. ”Ehkä en”, hän sanoi ja nousi seisomaan. ”Mutta tiedän siitä huolimatta että tammikuu on vuoden ensimmäinen kuukausi ja 16. päivä sen keskimmäinen päivä, sanoi se mestarietsivä mitä sanoi!”

Heiji ei pitänyt siitä tavasta, jolla Kazuha sanoi ”mestarietsivä”, mutta tyytyi mulkoilemaan tytön selkää rumasti tämän kadotessa ovesta käytävään. Ovi sulkeutui hänen perässään. Heiji tuhahti kärsimättömästi. ”Naiset!” hän jupisi puoliääneen itsekseen ja jatkoi tekstin lukemista.


VOLUME 19:TAPAUS 5, SIVU 16-17

Heiji kysyy Kazuhalta ”Miten sinä tänne eksyit?”

ja Kazuha vastaa siihen ”Ystävänäsi minun on huolehdittava siitä, etteivät tokiolaiset tytönhupakot saa päätäsi pyörälle! Minun on pidettävä sinua silmällä!”

johon Heiji jatkaa ”Seurasitko meitä?”

ja Kazuhan vastaus kuuluu ”En, seurasin sinua kiikareilla tsuutenkaku towerista käsin...”

Loput heidän keskustelustaan voisi kuulua vaikkapa näin:

H: ”Kyllä se silloin seuraamista on!”

K: ”Onko se kiellettyä?”

H: ”No ei kai sitten. Mikset vain pysynyt kotona kuten ehdotin?”

K: ”Koska minä en tottele mestarietsiviä!”

H: ”Ei se ollut käsky, se oli pyyntö!”

K: ”Aha? Entäs ne tokiolaiset tytöt sitten?”

H: ”Mitkä helv... hemmetin tokiolaiset tytöt?”

K: ”Sinun kanssasi ei näköjään pysty keskustelemaan!”

H: ”Eikä sinun! Mikset sano sitä suoraan? Olet mustasukkainen!”

K: ”Älä naurata!”

H: ”Näytänkö siltä?”

K: ”... Kuule, voitaisiinko tästä keskustella joskus myöhemmin?”

H: ”Sopii loistavasti!”

K: ”No hyvä!”


VOLUME 19: TAPAUS 8, SIVU 18 (Tällaisia kirjoittelen joskus sunnuntaihuvikseni. Sellaisia ”miten jatkuu” –tyyppisiä juttuja.)

Tämä tapahtui sen jälkeen kun ne oli menneet sinne sairaalaan ja Heijin saama revolverinluoti oli kaivettu ulos.

”Heiji mikset sinä luota minuun?”

Muut oli menneet ja Kazuha oli jäänyt Heijin kanssa sairaalan huoneeseen vielä vähäksi ajaksi.

”Miten niin?”

”No ensinnäkin...”, Kazuha kaivoi taskujaan. ”...kuulisin aika mielelläni selityksen siihen, miksi tämä löytyi sen nappulan hallusta.”

Kazuha heitti onnenamuletin eli omamorin Heijin syliin. Kazuhan ilme oli jossain määrin vihainen.

”Äh... tuota niin...” Heiji virnuili Kazuhalle mutta Kazuha ei virnuillut takaisin.

”Anna tulla.”

”H-hän varmaankin... k-kähvelsi sen...”

Kazuha nojasi seinään, joka oli hänen selkänsä takana. ”Minusta tässä ei ole mitään hauskaa. Sinä annoit sen hänelle, minä näin. Miksi?”

Heijin ilme vakavoitui vähän. ”No... ettei se menisi rikki.”

Kazuha naurahti kuivasti. ”En minä amuletista ole huolissani. Ymmärräthän, että minulle on täysin yhdentekevää, mitä amuletille tapahtuu. Mutta...” hän meni ovelle ja avasi sen. Ennen kun hän astui käytävään, hän kääntyi vielä Heijiin päin. ”...sinä olet toinen juttu.”

Sitten hän meni ja ovi sulkeutui hänen perässään. Heiji tuijotti ovenkahvaa toinen kulma koholla ja yritti tajuta, mitä Kazuha oli tarkoittanut. Toisinaan on kuitenkin tullut todettua, että Hattori Heijillä on hyvin yksipuolinen aivokapasiteetti. Kaiken hän kyllä tajuaa kaliumsyanidin vaikutuksista, keskusrikospoliisin käytännöistä ja nuudelikeitoista, mutta sellainen hyvin yksinkertainen asia kuin tytöt on jotenkin jäänyt aivojen tai kenties sydämen peränurkkaan syöpymään.


VOLUME 21:TAPAUS 11, SIVU 6-7

Kazuha on arvostellut rumasti Ranin ja Heijin mukamas sovittua pariskuntalook-paitoja. Ran on ottanut hänet kirjaimellisesti ja riisunut t-paitansa taksin takapenkillä (hullu), johon Kazuha kommentoi ”Häh?” ja hän jatkaa seuraavassa ruudussa ”O-oletko tullut hulluksi?! Joku voi nähdä sinut!”

Ran ei välitä Kazuhan hösiksestä vaan ottaa kylmän viileästi sen uuden paidan kassista (jonka hän siis oli ostanut hetkeä aikaisemmin) ja pukee sen päälle. Sitten hän kääntyy Kazuhaan päin ja hymyilee.

”Onko näin parempi? Se siitä pariskuntalookista! Hihi!”

Kazuha kommentoi siihen ”...” ja oltuaan vähän aikaa hiljaa, sanoo ”Sinä olet todella mukava tyttö!”

johon Ran ”Olenko?”

Tämä keskustelu voisi jatkua vaikka näin:

K: ”Ihan tosi. Minä tunnen muutamia huo... tyttöjä jotka jaksaa yrittää Heijiä ja se on ärsyttävää.”

R: (katsoo ulos ikkunasta outo ilme kasvoillaan) ”Tiedän tunteen...”

K: ”Haluatko että otan hintalapun pois?”

R: ”Hä? Joo...”

Kazuha irrottaa tarran Ranin selästä.

K: ”Sinä olet tosiaan yksi ensimmäisistä jotka ei kuolaa hänen peräänsä.”

R: ”Olen vai?”

K: ”Joo. Sen takia minulla ei ole kovin montaa tyttöä kaverina. Kaikki on kiinnostuneita vaan Heijistä. Se ei ole hauskaa.”

R: ”Minulla taitaa olla vähän sama ongelma.”

K: ”Karatemestarin kanssa ei taida kannattaa alkaa keskustella vai?”

R: ”Saattaa silläkin olla jotain vaikutusta...”

Molemmat nauraa.

R: ”Mutta ei sinuakaan kannata tahallaan ärsyttää! Vedit sen yhdenkin rikollisen lattiaan ihan tuosta vain silloin kun oltiin Osakassa!”

K: ”No se nyt oli sellainen... Pakko osata puolustautua... Tajuathan.”

R: ”Älä ole vaatimaton, se oli aikidoliike!”

K: ”Niin no...”

Molemmat nauraa taas. Sitten ne kuulee että joku koputtaa Kazuhan puoleiseen ikkunaan ja kun Kazuha kääntyy, se näkee Heijin auton ulkopuolella. Kazuha avaa auton ovea ja tytöt kiipeää ulos. Sitten ne kävelee sinne Meijin pyhättöön vai mikä paikka se nyt sitten oli. Meiji tarkoittaa muuten valistuksen aikaa. Viittaa Japanin 1800-luvun nopeaan teollistumiseen. En voi olla ihan varma tietenkään mutta lieneekö tuo pyhättö sitä varten pystyssä. Jos tiedätte paremmin niin pistäkää toki tietoa minullekin.


VOLUME 22:TAPAUS 3, SIVU 9-10

Tumma hahmo kaiveli tavaroita huoneessa. Hänellä näytti olevan kova kiire järjestellä kaikki oikealla tavalla ja asetella kaikki oikealla tavalla paikalleen. Huone oli pimeä, joka oli myös outoa sillä valossa tehtävä olisi ollut paljon helpompi. Hahmo nosti juuri jotakin laukkua sängylle ja jähmettyi paikalleen kuultuaan jonkun puhuvan ovelta.

”Noin halpamaista temppua en muista sinun koskaan tehneen.”

”Hä?” hahmo äännähti käheällä äänellä.

Laukku tippui lattialle. Hahmo käännähti nopeasti ovelle päin. Kazuha sytytti valot katkaisijasta. Heiji katsoi häneen kauhistuneena.

”Hullu! Laita ne heti pois!”

Kazuha totteli häntä. ”Alapa selittää.”

”En ehdi nyt!” Heiji palasi takaisin laukun pariin ja tunki sen sisälle joitakin tavaroita, jotka olivat tipahtaneet sieltä.

”Mitä sinä teet täällä?” Kazuha halusi tietää.

”Samaa voisi kysyä sinultakin”, hän sai vastaukseksi.

”Minä endin ensin.”

Heiji nousi laukun luota ja katsoi Kazuhaan päin toinen kulma kohotettuna. ”Saat kuulla aamulla.”

Kazuha nojaili ovenkarmiin. Hän ei ollut lähdössä. ”Heiji sinä et ole koskaan tuominnut ketään noin hepposilla todisteilla.”

Heiji katsoi häneen häneen puoliksi suljetuin silmin ja tuhahti. ”Aha?” Hän jatkoi vähän kimeämmällä äänellä. ”Taidat olla ihastunut häneen vai?”

Kazuha punastui ja huudahti: ”Senkin idiootti!!!”

”Tyst!” Heiji sähähti pitäen etusormeaan huultensa edessä. ”Hiljempaa tai meidät kuullaan!”

”Hän ei ole murhaaja ja sinä tiedät sen!” Kazuha sanoi. Hänen ilmeensä ja äänensä pysyivät vakaana.

Heiji sulki laukun vetoketjun ja nousi taas katsomaan Kazuhaa, jonka kädet olivat puuskassa. ”Niin tiedän. Ja yritän parhaillani saada oikeaa murhaajaa kiinni!”

Hän nosti laukun lattialta sängylle. Se oli painava. Kazuha ei näyttänyt tyytyväiseltä, vaikka hänen ilmeensä olikin muuttunut hyväksyvämmäksi. ”Enkö minä voi auttaa?”

Yhtäkkiä Conan ilmestyi hänen jalkoihinsa. ”Parhaiten autat menemällä Ranin luokse.”

Heiji nyökkäsi. Hän mulkaisi rumasti Conania, joka seisoi aika lähellä Kazuhan jalkoja ja olisi nähnyt hänen hameensa alle jos olisi katsonut ylöspäin. ”Ihan tosi Kazuha, tämä ei oikeastaan ole tyttöjen hommaa. Mene pois.”

”Ha!” Kazuha näytti turhaantuneelta. Hän katsoi ensin Conaniin ja sitten takaisin Heijiin ja osoitti tätä sormella. ”Tähän palataan vielä!”

Heijin ilme ei värähtänytkään. Kazuha tuhahti. Sitten hän käännähti niin nopeasti että Conan melkein kaatui ja rynnisti käytävään jättäen Conanille kysyvän ja Heijille vinon ilmeen. Conan katsoi Heijiin puoliksi suljetuilla silmillä. Heiji punastui vähäsen ja antoi Conanille samanlaisen katseen takaisin.

”Mitä hän täällä teki?” Conan halusi tietää.

”Ei mitään hajua”, Heiji sanoi kimeällä äänellä ja levitteli käsiään.

Kazuha kääntyi käytävän kulmasta ja oli törmätä Kikuhito Morizonoon, joka kantoi outoa nyyttiä kainalossaan. Kazuha tuhahti hänet nähdessään.

”Te kundit olette sitten inhottavia!” hän sähähti Kikuhitolle ja jatkoi matkaansa jupisten raivopäissään eikä edes ehtinyt kuulla, mitä Kikuhito vastasi hänelle, jos vastasi.


VOLUME 23:TAPAUS 4, SIVU 17, RUUTU 4-5

Koska hytti oli hämärä, ikkunasta saattoi nähdä kaukana siintävän majakan. Jos hytissä olisi ollut valoa, majakkaa ei olisi näkynyt eikä öistä merenselkääkään. Tähdet kimalsivat taivaalla ja sää oli lähes pelottavan tyyni. Näin ollen tähtiä näytti olevan joka puolella vedestä heijastumisen takia. Majakan valo loi vähän väliä kirkkaan valokeilan suoraan hytin ikkunasta sisälle ja saaret ja luodot näyttivät tummilta, veteen kaatuneilta olennoilta varjoineen.

Hytti ei kuitenkaan ollut autio.

”... Sata tonnia ei ole mikään käsiraha ja tämä juttu haiskahtaa muutenkin. Sitä paitsi Masaru Furukawa kuulostaa todellakin tekaistulta nimeltä ja tunnethan sinä minut...”

Majakan valo häikäisi Heijiä ja hän nosti käden kasvojensa suojaksi. Hän virnuili niin kuin puhelimen toisessa päässä joku olisi mukamas nähnyt hänen hymynsä. Hän kuunteli vähän aikaa mitä toisella oli sanottavana ja samalla hänen toinen kulmansa kohosi ja hän pyöritteli silmiään puhuessaan taas.

”Okei okei, anteeksi etten ottanut sinua mukaan mutta... ei kun kuuntele nyt. Tämä voi olla vaarallista! ... Äh et nyt viitsisi ... Joo, on minulla se mukana! ... Hei Kazuha älä sulje vielä...!”

Heijin ilmeestä päätellen Kazuha oli sulkenut puhelimensa. Heiji loi kännykkään murhaavan katseen aivan kuin se olisi ollut syypää kaikkeen ja paiskasi sen sitten sängylle viereensä ja majakan valo häikäisi hänet taas. ”Vittu.”

Hän kävi selälleen sängylle ja risti käsivartensa niskansa taa. Onneksi majakan valo ei päässyt seinästä läpi...

Seuraava asia jonka hän tajusi oli rivakka koputus oven takaa. Hän nousi istumaan ja hieroi kasvojaan. ”... Vitut... kuka helvetti tuolla mellakoi...” hän mutisi puoliääneen. Ei ollut kivaa tulla herätetyksi, mutta katsoessaan kelloa hän tajusi että se oli vasta puoli yksitoista. Oven takana oleva joku jyskytti ovea nyrkeillään. Heijillä kiehahti.

”NO JO NYT ON PERKELE!!” hän karjaisi mutta tajusi sitten että oven läpi kuului huonosti. Hän riensi avaamaan sen ja alkoi räyhätä käytävään. ”Mitä täällä oikein mekastetaan?! Eikö täällä saa olla hetkeäkään rauhassa?!”

Heiji oli aina ollut erittäin tarkka siitä, ettei kiroillut sivistyneessä seurassa. Sivistynyt seura tarkoittaa tässä kaikkia ihmisiä paitsi Kazuhaa. Hänen hämmästyksensä oli kuitenkin melkoinen nähdessään tyhjän käytävän oven toisella puolella. Vasta tajuttuaan katsoa lattiaan, hän näki Conanin tuijottavan häntä kuin sodasta elävänä palannutta raajarikkoa. Heiji vastasi tuijotukseen vähintään yhtä hämmästyneenä. Sitten hän näki Kogoron, joka piteli nenäänsä ja tuijotti häntäkin samalla tavalla kuin Conania. Heiji oli ensimmäinen, joka sai puhekykynsä takaisin. ”Mitä? Mitä te täällä teette?”

”Samaa voisi kysyä sinultakin...” Kogoro sanoi edelleen äimistynyt ilme kasvoillaan. Conan kuitenkin katseli Heijiä jo melkeinpä huvittuneena. Heiji luki hänen kasvoiltaan jotain kuten vaikka Pitihän se arvata tai jotain muuta sarkastista.


VOLUME 23: TAPAUS 9, SIVU 18 (Tämä on taas sellainen ”miten jatkuu” –tapaus.)

Kazuha seisoi sateessa. Vaikka katoksessa olisikin ollut kuivempaa, hän oli niin märkä jo valmiiksi, että hänestä tuntui turhalta mennä sateensuojaan värjöttelemään. Onneksi oli ilta ja kohta pääsisi kotiin saunaan lämmittelemään. Kazuha katsoi kelloaan ja sitten rautatielle vasempaan ja näki kuin näkikin junan kirkkaat lähetyvät valot, joita hän oli odotellut sateessa seisoskellen jo ainakin vartin verran. Juna tuntui liikkuvan hitaanlaisesti ja vihdoin se saavutti aseman. Se oli yli kymmenen minuuttia myöhässä ja luultavasti se oli mennyt yhtä hitaasti koko matkan, tai sille ainakin tuntui. Kylmät väreet kulkivat pitkin Kazuhan selkää ja hän värisi hiukan kylmästä. Juna hidasti koko ajan ja vihdoin se pysähtyi nytkähtäen. Kazuha katseli asemalaiturilla junan viertä ja pian näkikin sen minkä halusi nähdä. Sillä oli baseballhattu ja se käveli rivakasti häntä kohti. Kazuhan kohdalla se pysähtyi.

”Tyhmä, miksi sinä täällä seisot? Saat vielä keuhkokuumeen!”

Kazuha riiputti päätään hiljaisena. Sitten hän otti muutaman askeleen eteenpäin, kietoi kätensä Heijin kaulaan ja halasi häntä tiukasti. Heijin kulmat nousivat ja hän punastui vähän. Hän ei muistanut että Kazuha olisi koskaan halannut häntä, siis ainakaan julkisella paikalla. Hän ei osannut tehdä mitään, seisoi vaan siinä asemalaiturilla ja antoi Kazuhan pitää hänestä kiinni. Ihmiset kävelivät heidän ohitseen mutta Heiji ei huomannut kuinka he hymyilivät tietäväisesti nähtyään Kazuhan halaamassa Heijiä. Heiji käänsi päätään ja taputti Kazuhaa selkään. Kazuha oli ihan kylmä ja hänen äänensä oli käheä kun hän puhui.

”Sinä melkein hukuit.”

Heiji laski toista kulmaansa hiukan. ”En hukkunut.”

”Et tietenkään tyhmä! Minä sanoin ’melkein’”, Kazuha kähähti ja päästi Heijin irti. Sitten hän lähti kävelemään kohti aseman porttia. ”Oletko tulossa? Mennään ennen kuin minä saan keuhkokuumeen!”

Sitten hän hymyili. Sellaista vinoa hymyä, joka oli hänen tilanteessaan, märkänä, väsyneenä, kylmettyneenä ja tulossa sairaaksi, ainut mahdollinen hymyntapainen. Mutta se oli aito hymy, ja sellaisia näkee harvoin jos koskaan. Se oli yhtä ainutlaatuista kuin hautakynttilän kärsivä liekki raa’assa ja pimeässä pakkasyössä tai kuin punatulkku harmaanruskeassa varpusparvessa tai kuin vaaleanpunainen siankärsämö valkoisten joukossa tai yksinäinen joutsen kynnöspellossa. Heiji ei sen nähdessään edes älynnyt lähteä kävelemään ja Kazuha kimpaantui.

”ALA TULLA!”


VOLUME 25:TAPAUS 4, SIVU 6, RUUTU 4-5

”Tuo täytyy nostaa lavalle”, Heiji sanoi osoittaen moottoripyöräänsä. ”Siitä loppui bensa.”

”Eikö sinulla ole varakanisteria mukana?” Kogoro kysyi. Häntä ei selvästikään hotsittanut alkaa nostaa moottoripyörää auton lavalle.

Heiji katsoi häneen nolona ja raapi niskaansa. ”Tuota niin...”

”Me käytettiin varabensat jo. Teidän on pakko antaa meille kyyti, olkaa niin kiltit!” Kazuha puuttui puheeseen.

Heiji katsoi Kazuhaan kulmat koholla. Todellisuudessa he tai siis Heiji oli täydellisesti unohtanut, että oli olemassa sellainenkin kultainen asia kuin varakanisterit. ”N-niin juuri!” hän vahvisti. Samalla hän tönäisi hellästi kyynärpäällään Kazuhaa kyynärvarteen. Kazuha tönäisi häntä takaisin.

”Isä anna heidän tulla! On meillä tilaa täällä!” Ran sanoi. Kogoro tuhahti ja mutisi jotakin sellaista, että vaihtoehtoja ei juurikaan liene.

Heiji, Kogoro, Takeda Yuzo (auton kuljettaja) ja Robert Taylor (höntti amerikkalainen valokuvaaja) alkoivat nostaa moottoripyörää lavalle. Heiji talutti sen auton taa ja nosti sitä sarvista auttaakseen muita hihnojen solmimisessa.

”Pikku hetki”, Heiji sanoi ja ravisti etupäätä vähäsen. Tankissa oli edelleen bensaa, hän kuuli loisketta.

”Mitä nyt?” Kogoro kysyi turhaantuneena.

”Ääh, ei mitään...” Heiji totesi ja virnisti leveästi. Ei kannattanut kertoa, sillä ketään tuskin olisi naurattanut. Bensamittari taisi olla rikki, koska se oli ihan varmasti näyttänyt tyhjää vielä viisi minuuttia sitten, siitä Heiji olisi voinut mennä valalle. Kahden minuutin kuluttua moottoripyörä oli kuitenkin köytetty lavalle ja Heiji päätti antaa asian olla. Sillä bensalla ei olisi kuitenkaan ajettu enää takaisin Osakaan tai edes lähimmälle huoltoasemalle, jonka he olivat ohittaneet joskus aamupäivällä.

[Tämä kohtaus olisi periaatteessa ihan hyvin voinut olla volume25:ssa, koska se selittäisi sen seikan, että Heiji myöhemmin (tapaus 8, sivut 11, 12 ja 13) käyttää moottoripyöräänsä demostraatiossa jos satutte muistamaan.


VOLUME 26:TAPAUS 1, SIVU 14

Heiji sanoi Kazuhalle, että ”Olen pahoillani, mutten tule katsomaan sitä.”

johon Kazuha ”Miten niin et?”

ja Heiji vastaa että ”Minulla on sinä päivänä tärkeää menoa. Se on liian tärkeä asia, että voisin jättää sen väliin...”

Tämä keskustelu voisi jatkua vaikkapa näin:

Kazuha oli ymmällään. ”Ai mikä?”

Heiji nosti päänsä kätensä varasta ja käänsi päätään. ”...mitäh?”

Kazuha huokaisi. ”Kysyin, että mikä se tekeminen sitten on?”

Heiji nojasi takaisin käteensä ja tuijotti omaa kuvajaistaan silmiin ikkunasta. ”No tuota... En voi kertoa sinulle.”

Sitä Heijin ei olisi kannattanut sanoa, sillä Kazuha tuli vain enemmän uteliaaksi. ”Mikset? Heiji katso minuun!”

Heiji käänsi päätään taas. ”Eikä sinunkaan oikeastaan pitäisi mennä sinne.”

Kazuha kallisti päätään. ”Ja miksen menisi?”

Heiji otti kätensä pois ikkunan karmilta ja kääntyi kokonaan Kazuhaan päin. ”Kazuha, usko minua kun sanon. Älä mene sinne.”

Kazuha huomasi että Heijin ääni oli outo. Hän nojautui vähän eteenpäin. ”Heiji onko jokin vinossa?”

Heiji huokaisi ja nojasi otsaansa kylmään ikkunaan. ”Äh ei. Olen kai vain väsynyt.”

”Niin olen minäkin”, Kazuha sanoi ja haukotteli makeasti. Heiji vilkaisi häntä vielä.

”Saanko sanasi? Ethän mene katsomaan sitä?”

Kazuha hymyili hänelle unisesti. ”Et saa ennen kuin kerrot yhdenkin hyvän syyn.”

Heiji huokaisi syvään ja pudisti voipuneena päätään. ”Voi Kazuha rakas” (Kazuhan pää ehti jo täyttyä kaikesta ja hän punastui ennen kuin tajusi, ettei Heiji tarkoittanut oikeasti sitä mitä sanoi) ”ongelma on se, etten voi kertoa.”

Kazuhan toinen kulma nousi hitaasti. ”Voi Heiji rakas”, hän aloitti. ”Miksi sitten yrität vakuuttaa minut? Minä en ole sinun omaisuuttasi.”

Heiji sulki silmänsä pariksi sekunniksi. ”Kazuha minä pyydän. Älä mene sinne... Mieti nyt vähän miten Ran hermoilisi kun sinä olisit näkemässä kaiken!”

Kazuha huokaisi ja nojasi päänsä Heijin olkapäähän. Heijin niska ja korvat punertuivat. Kazuha sulki silmänsä eikä sanonut enää mitään. Heiji tuhahti ja ajatteli, että tästä ei hyvä seuraa.


VOLUME 28:TAPAUS 10, SIVU 2

[Tässä on kokoelmani helmi. Haluan muistuttaa, että tämä on vain yksi mahdollisuus, kuinka kyseisessä tapauksessa kielekkeen reunalla olisi voinut käydä. Jokaisella on luultavasti oma ajatuksensa ja hahmotelmansa, mitä olisi voinut tapahtua ja missä järjestyksessä. Muistakaa, että tämä on vain minun versioni ja luen mielelläni teidän tulkintojanne samasta aiheesta. Tämä ei oikeastaan ole poistettu kohtaus, vaan sama tarina kirjoitettuna osakalaisten ystäviemme näkökulmasta.]

Kazuha painoi silmänsä tiukasti kiinni. Hän ei uskaltanut katsoa alas, koska pelkäsi pyörtyvänsä. Hän ei myöskään uskaltanut katsoa ylös Heijin kärsiviin kasvoihin ja toivoi ettei haava hänen kädessään ollut kovin syvä. Se tuntui kuitenkin vuotavan verta koko ajan vähän Kazuhan kädelle. Kazuha oli liian peloissaan ajatellakseen mitään ja liian lamaantunut liikauttaakseen jäsentäkään.

Heiji yritti ajatella. Hän yritti ja yritti, mutta tilanne tuntui kaikin puolin toivottomalta ja oksa katkeaisi piakkoin. Alapuolella oli kivikkoa ja joki, jonka syvyydestä ja virtauksesta ei näin korkealta saattanut sanoa yhtään mitään varmaa. Joki saattoi olla 20 senttiä syvä tai se saattoi olla kaksi metriä syvä. Parempi heidän kannaltaan olisi, jos se olisi kaksi metriä, sillä silloin heillä olisi jotkin mahdollisuudet pelastua...

Kovaääninen räksähdys katkaisi Heijin ajatukset. Oksa ei ollut enää kestänyt heidän painoaan.

Kazuha kiljaisi. Heiji irrotti otteensa oksan palasesta ja pudotessaan kietoi kätensä tiukasti Kazuhan ympärille, painaen häntä itseään vasten ja yrittäen suojata häntä pahimmalta iskulta, kun he osuisivat kivikkoon. Heiji sulki silmänsä eikä ajatellut saati tuntenut enää mitään.

No mutta hetkinen. Eihän tämä nyt näin voi päättyä. Eikä se päätykään.

... Heiji ei voinut hengittää. Hän oli puoliksi odottanut peruskallion tai jonkin graniittilohkareen iskua päähänsä, mutta viiden sekunnin kuluttua kun sitä ei ollut tullut, hän avasi silmänsä. Hän ei nähnyt mitään. Hän tunsi kieppuvansa ja kohoavansa ylöspäin. Hän tunsi Kazuhan edelleen sylissään. Sitten hän alkoi hitaasti tajuta asioita.

Vettä? Ei perkele.

Heijin refleksit palasivat välittömästi kuin ne olisivat vain olleet tauolla ja samassa hänen päänsä rikkoi veden pinnan. Hän pystyi taas hengittämään ja yski vettä. Joessa näytti olevan suvantokohta juuri siinä kohden. Virtaus ei ollut kovinkaan suuri ja joki oli myös syvä. Heiji päästi Kazuhan nousemaan pinnalle viereensä muttei päästänyt hänestä irti. Kazuhan pää roikkui velttona Heijin olkapäällä ja hänen silmänsä olivat kiinni. Heiji katsoi häntä muutaman sekunnin kauhunsekainen ilme kasvoillaan ja tunsi sitten pohjakivet jalkojensa alla. Hän kiipesi nopeasti rannalle kantaen Kazuhan liikkumatonta ruumista ja laski hänet maahan.

”Kazuha älä tee tätä minulle!”

Kazuha ei vastannut. Heiji painoi varovasti hänen kaulavaltimoaan ja tunsi pulssin vain heikosti. Hän käänsi Kazuhan makaamaan kyljelleen ja pakotti hänen kaulansa suoraksi niin, että hän katsoisi ylöspäin jos seisoisi. Kun Kazuha ei vieläkään osoittanut mitään elonmerkkejä, Heiji vajosi polvilleen hänen viereensä ja painoi päänsä kumaraan. Hän ei enää osannut pidätellä kyyneliä vaikka tiesi, että itkeminen tässä tilanteessa oli turhaa. Nyt se kuitenkin tuntui jopa helpottavalta.

”Kazuha... Älä jätä minua... Minä...” enempää sanoja hän ei saanut suustaan. Jos Kazuha kuolisi... ei. Niin ei saa ajatella. Se ei ole mahdollista. Se ei ole reilua. Heiji painoi taas hänen kaulaansa ja tunsi sykkeen heikosti. Vai oliko se vain hänen omansa? Ei voinut olla. Ei kai nyt sentään. Ei Kazuhaa tapeta noin helpolla, perkele vieköön. Heiji käänsi Kazuhan taas selälleen ja painoi otsansa hänen rintaansa. Oliko se vain harha vai nousiko ja laskiko hänen rintakehänsä edelleen? Heijin pää oli tyhjä. Hän ei ajatellut mitään. Hän ei muistanut miksi he olivat tippuneet kielekkeeltä. Hän ei muistanut, miksi he olivat menneet sinne. Hän ei myöskään muistanut tai välittänyt, mitä he sieltä olivat löytäneet. Se kaikki tuntui turhalta. Hän muisti uhanneensa tappaa Kazuhan jos tämä liikkuisi tai rimpuilisi. Hän muisti kaikki ne kerrat kun he olivat huutaneet toisilleen kurkku suorana jostakin turhanpäiväisestä asiasta. Uudet kyyneleet vuotivat hänen silmistään eikä hän voinut estää niitä. Hän veti keuhkot täyteen Kazuhan tuoksua ja sulki silmänsä yrittäen rauhoittua, muttei pystynyt muuta kuin sulkemaan silmänsä uudestaan tiukasti. Sitten hän kuuli ihanan, hiljaisen ja tukahtuneen äänen, joka puhutteli häntä.

”... Heiji...?”

Heiji avasi silmänsä, käänsi päätään ja huomasi katsovansa suoraan kauniisiin tummiin ja vähän normaalia suurempiin silmiin. Ne sulkeutuivat lähes heti uudestaan kohdattuaan Heijin silmät. Heiji huokaisi eikä voinut olla hymyilemättä. Nostaessaan Kazuhan syliinsä tuntui kuin kaikki olisi palannut hänen mieleensä yhtenä aaltona. Heiji kumartui poimimaan vesirajasta lippiksensä ja asetti sen päähänsä lippa niskaan päin. Samalla hän sai puoli litraa vettä päähänsä.

”Kumma juttu”, Heiji sanoi ääneen. ”Me veljeilimme murhaajan kanssa melkein koko ajan eikä kukaan epäillyt mitään. Nyt kaikki tuntuu tosi yksinkertaiselta, vaikkei se edes ole. Ja kaikki muutaman väärinkäsityksen ja paskaa jauhavien ihmisten syytä. Surullistahan se on.”

Kazuha näytti nukkuvan. Hän hengitti tasaisesti ja rauhallisesti Heijin käsivarsilla ja Heiji tuhahti. ”130 vuotta vanha nainen on jo kyllä aika paksua puhetta. Ja me nielimme sen kaiken! Uskomatonta... Kävihän sellainenkin mahdollisuus mielessä, tai no joo, jälkiviisas on hyvä olla. Todellakin.”

Heiji kompuroi vähän kun yksi pyöreä kivi luiskahti hänen allaan, mutta hän ei kaatunut. Kyykäärme vilahti kivien sekaan. Vähän matkaa alajuoksulle päin Heiji näki kivenlohkareeseen takertuneen merilehmänuolen, joka oli kaiketi sama minkä Kazuha oli pudottanut. Heiji pysähtyi katsomaan sitä. Sitten hän naurahti ja katsoi Kazuhaa, joka oli edelleen jokseenkin tiedoton.

”Vitut. Mihin sinä ikuista kauneutta tarvitset? Ei se tekisi sinusta yhtään parempaa ihmistä.”

Hän jatkoi matkaa lenkkarit ja vaatteet vedestä painavina. ”Ja muutenkin... Minulle riität sellaisena kuin olet.”

Puolen tunnin kuluttua Heiji oli kompuroinut tiensä takaisin kylään. Kazuha ei ollut kovin kevyt ja Heijin kätensä olivat kipeät kantamisesta ja toinen kaiken lisäksi vuoti verta. Hän löysi sen talon missä muut olivat ja tuhahti tajutessaan että käytävät olivat tyhjät.

”Kudo vetää showtaan jo. Taidettiin myöhästyä.”

Hän laski Kazuhan nojaamaan seinää vasten ja avasi oven niin hiljaa kuin pystyi. Kaikki näyttivät olevan niin keskittyneitä kaikkien edessä ”puhuvaan” Kogoroon, ettei yksikään pää kääntynyt Heijiin päin. Heiji näki että murhaaja eli Kimie Shimabukuro oli jo paljastunut. Hän seisoi edessä ja lauloi tarinaansa kyynelehtien. Heiji tuhahti halveksuvasti hänet nähdessään. Hän oli nähnyt monia, jotka yrittivät kyyneleillään kerätä myötätuntoa.

”... Siksi minä tapoin hänet, Toshimin ja Naokon. Oli hyvin helppoa houkutella heidät ansaan. Riitti, kun sanoin heille, että kertoisin heille haudan paikan, jos he voittaisivat nuolen juhlien aikana.”

Hänen äänensä alkoi sortua. Kyyneleet lienivät aitoja sittenkin. ”Mutta se oli äitini hauta...! Äitini, joka oli ylläpitänyt kulisseja kaikki nämä vuodet...!”

Heiji nosti kulmaansa lippiksensä alla. ”Hah! Hän ei ollut ainoa!” Sanoessaan noin hän keräsi hetkessä koko salin huomion, aivan kuten oli ounastellutkin. Sitten hän jatkoi.

”Te kaksi ette olleet ainoat, jotka tiesivät kunnianarvoisen vanhimman salaisuuden!” Hän etsi katseellaan jotakuta ja löysi erään vanhan miehen. ”Eikö totta, hyvä herra? Tehän sanoitte, että Kimien kuoltua tämä olisi viimeinen juhla?”

Vanhus näytti samalta kuin useimmat ihmiset näyttävät, kun heitä puhutellaan suuren ihmisjoukon edessä. Heiji tulkitsi sen myöntäväksi, sillä muutama rohkeampi ihminen puhutteli nyyhkyttävää Kimietä ja selitti hänelle totuuden.

”M-mutta... Miksi ette sanoneet mitään aikaisemmin...?”

Heiji tuhahti hänen takanaan. Kimien itku kuulosti samalta kuin puhelimessa ja vaikka Heiji tiesi yhtä jos toista murhaajista, osa hänestä sääli Kimietä. ”Olisi todellakin ollut parempi vaihtoehto lopettaa valheiden syöttäminen. Elämä on rajallista ja siitä syystä tavattoman arvokas. Ja koska se on rajallinen, sitä on suojeltava kaikin keinoin!”

Ihmisten naamoista päätellen kukaan ei ollut tajunnut, mitä Heiji oli tarkoittanut. Heiji vetäytyi takaisin käytävään ja vilkaisi Kazuhaa, joka nukkui edelleen. Heiji ei voinut käsittää, miten joku saattoi nukahtaa heti sellaisen jälkeen. Heillä oli käynyt helvetinmoinen säkä, että joki oli ollut syvä ja siinä oli ollut suvantokohta. Eipä siitä sitten sen enempää.


VOLUME 28: TAPAUS 10, SIVU 18

Myöhemmin kun muut oli menneet, Heiji jäi yksikseen kannelle. Hän sormeili paksua sidettä, joka hänellä oli oikeassa kädessään ja mietti, miten helvetissä hän kirjoittaisi mitään tämän jälkeen. Kaipa se jossain vaiheessa paranisi ja Heiji toivoi ettei se tarvitsisi kovin montaa tikkiä.

”Pidätkö sinä minua noin tyhmänä?”

Kazuha oli mestari yhtäkkiä ilmestymisessä silloin kun halusi. ”Luuletko etten minä erota vasenta oikeasta?”

Heiji kätki hämmästyksensä tuhahdukseen. ”En luule. Oliko sinulla jotain asiaa?”

”Näytä nyt sitä haavaa!”

Heijin käsi oli ja pysyi taskussa. ”En näytä!”

”Heiji älä ole tylsä!”

”En olekaan!”

”No näytä nyt!”

”Enkä näytä!”

”Kylläpäs näytät!”

”En!”

”No älä sitten! Et sinä minua voi loppuelämääsi pakoilla!” Kazuha punastui vähän sanoessaan niin. ”Onko mitään havaintoa siitä merilehmänuolesta? Mitä sille tapahtui?”

”Äh, virta vei sen... En lähtenyt uimaan perässä koska sinä varmasti tulet toimeen ilman sitäkin vai mitä?” Heiji valehteli ja puhui merelle.

Kazuha nojasi kaiteeseen Heijin vieressä. ”Ihan totta. Sitä paitsi tuskin siinä edes oli mitään manaa kun kylänvanhinkin oli kuollut jo kauan sitten. Ja muutenkin...” Kazuha punastui taas vähän. ”Jos minä en riitä tällaisena niin sitten en riitä.”

Heiji vilkaisi häneen nopeasti, punastui ja käänsi katseensa nopeasti takaisin merelle. Olikohan Kazuha ollut oikeasti unessa vai oliko hän vain halunnut että Heiji kantaisi hänet pois? No, eipä sillä enää merkitystä. Tehty mikä tehty.

”Sinä yritit tappaa itsesi”, Heiji sanoi hiljaa.

Kazuha katsoi häntä. ”Jotta sinä olisit voinut pelastautua.”

”Tyhmä! Oksa olisi katkennut joka tapauksessa! Sinä olisit kuollut ja minä heti perään!” Heiji tiuskaisi. ”Älä enää ikinä, siis ikinä, anna minun katsella sellaista! Tuliko selväksi?!”

Kazuha riiputti päätään. ”Tuli. Anna anteeksi.”

Molemmat olivat vähän aikaa hiljaa ja katselivat eri suuntiin. Sitten Kazuha käveli pois kädet selän takana ja katosi nurkan taa. Heiji tuhahti.

***************

Noniin, siinä olivat. Toivottavasti oli hauskaa lukiessanne, ja kommentoikaa toki !!! <3 Kirjoitan näitä vielä lisääkin, lupaan.