Ajanviete

Heartfelt touch

Author: Lambo
Rating: G
Genre: Humour ja hieman Romance
Pairing: Hieman Kogoro x Eri
Warnings: Tarinassa esiintyy joulupukki. Ei suositella joulupukki kammoisille siis.
Disclaimer: Goshon hahmot tietenkin, kuten sarja muutenkin kokonaisuudessaan.
Mainittavan arvoista: Tarina sijoittuu Shinichin ja Ranin lapsuuteen erääseen jouluun.
A/N: Tarinasta tuli yllättävän pirteän hauska tai ainakin minulla oli kirjoittaessa hauskaa. (:

”Petteri Punakuono oli poro nimeltään,
ollut ei loiste huono Petterimme nenän..”

*KLIK*

”Joulupuu on rakennettu,
joulu on jo ovella..”

*KLIK*

”Joulupukki, joulupukki,
valkoparta, vanha uk.. ”

*KLIK*

”Jouluyö, juhlayö!
Päättynyt kaik on ty.. ”

*KLIK*

”Ja tervetuloa jälleen ohjelmamme pariin. Tänään meillä on vieraana itse joulupukki!”
”Hou, hou, hou, muistakaa lapset olla kilt..”

*KLIK*

Hiljaisuus…

    ”Kogoro! Minä kuuntelin sitä!” Eri parkaisi hänen vierestään.
    ”Ei kukaan jaksa tuollaista joulusoopaa kuunnella hetkeä pidempään!” Kogoro murahti vastaukseksi.
    ”Kylläpäs, siitä tulee mukavasti jouluinen fiilis!” Eri jatkoi protestointia.
    ”Tässä autossa ei soi sekuntiakaan yksikään joululaulu enää tänä vuonna. Ne pursuavat jo korvistakin ulos!”
    ”Älä viitsi olla tuollainen ilonpilaaja.” Eri torui Kogoroa ja katsahti takana nukkuvaa Rania. Tyttö oli vasta viiden vanha, mutta niin kaunis sekä älykäs.
    ”Minkä ihmeen takia meidän pitää mennä Kudojen luokse jouluna?”
    ”Koska he kohteliaasti kutsuivat meidät jouluaterialle ja Ran oli todella innostunut asiasta. Lisäksi saat syyttää täysin itseäsi siitä, ettet muistanut ajoissa varata meille joulupukkia käymään ja tietenkin kaikki hyvät ovat jo koko jouluaatoksi täyteen buukattuja. Ensi vuonna tyttö voi olla liian vanha jo moiseen hömpötykseen.” Eri sanoi viekkaasti hymyillen, sillä hän oli onnistunut säästämään itsensä turhalta kokkaus urakalta tänä vuonna.
    ”Äsh, miten vain.” Kogoro tuhahti ja ryhtyi mykkäkouluun, joka aiheutti pienen naurukohtauksen Erille, josta taas Kogoro suuttui entisestään.
    ”Älä viitsi vihoitella näin joulun alla kultaseni.” Eri lohdutti Kogoroa hymyillen eikä Kogoro pystynyt millään vastustamaan tuota lumoavaa näkyä.

Kogoro kurvasi Kudojen pihan viereen kadulle ja sammutti auton. Eri suuntasi takapenkille ja otti nukkuvan Ranin syyliinsä. Muutamat lumihiutaleet kuitenkin leijailivat taivaalta kutittavasti Ranin kasvoille ja tyttö heräsi makeasti haukotellen. Näky sai Erin mielialan kohoamaan entisestään korkeammalle. Toisaalla Kogoro taisteli auton lukon kanssa, joka temppuili kylmän pakkasen vuoksi. Tämän mieliala ei hätkäyttänyt Eriä lainkaan, sillä hän oli päättänyt, että illasta tulisi ikimuistoisen onnistunut.

*DING, DONG* Kudojen talon ovikello päräytti ilmoille, Ranin painaessa nappulaa pienellä sormellaan.

Yukiko avasi oven säteilevästi hymyillen. Hänen päällään oleva kokkiessu oli yltä päältä jauhojen ja ruokaläikkien peitossa, mutta näky ei silti rumentanut yhtään hänen kaunista olemustaan.

    ”Hei Yukiko! Sinulla taitaa olla aika kova kiire.” Eri tervehti avaajaa.
    ”Eri, Kogoro ja Ran! Te ehdittekin jo tulemaan! Minulla on vielä hieman kokkaus kesken, mutta Shinichi ja Yusaku ovat kirjastossa leikkimässä.” Yukiko tervehti iloisesti tulijoita.
    ”Selvä. Me viemme Ranin tervehtimään Shinichiä. Tyttö ei ole muusta puhunutkaan, kuin Shinichistä koko päivän.” Eri tokaisi naurahtaen.

Kogoro poltti tupakkaa hieman kauempana, mutta Erin tuima katse sai tämän välittömästi tumppaamaan tupakan maahan sammuksiin, jonka jälkeen Kogoro lähti lampsimaan näiden perässä sisälle taloon, josta vastaan purjehti jouluinen lämmin tuoksu.


---


Eri meni auttamaan Yukikoa keittiöön kokkaamisessa ja antoi Ranin Kogoron vastuulle, joten kaksikko suuntasi kirjastoon jossa Yusaku ja Shinichi oleilivat. Ran vaati Kogoroa laskemaan itsensä alas, jotta hän pääsisi vihdoin ja viimein tervehtimään Shinichiä ja leikkimään tämän kanssa piilosta Kudojen suuressa hienossa kirjastossa, jossa oli piiloja vaikka millä mitalla pienille lapsille tarjolla. Kogoro katseli Ranin innokasta ilmettä ja vauhdikasta menoa ja huomaamattaan hänen suupielensä kaartuivat onnellisen isän hymyyn. Yusaku irtautui kirjoituspöydän luota ja suuntasi tervehtimään Kogoroa.

    ”Saannen muistuttaa, että hävisit pitkässä tikussa.” Yusaku sanoi Kogorolle naurahtaen perään.
    ”Ikävä kyllä minua on muistutettu asiasta päivän mittaan jo liiaksi.” Kogoro tuhahti happamasti.
    ”No ei se niin kamalaa ole.” Yusaku tokaisi yrittäen saada äänessään olevan vahingoniloisuuden taka-alalle.
    ”Saat sinä hoitaa sen ehdottomasti jos haluat.”
    ”Ei kiitos. Näin on ihan hyvä.”

Kogoro huokaisi dramaattisen surkeasti ja suuntasi vielä anovan katseen Yusakun suuntaan.

    ”Ei auta!” Yusaku vastasi Kogoron katseesta näkyvään kysymykseen.
    ”No, olisihan se pitänyt arvata. Missä päin tavarat ovat?” Kogoro mutisi puoliääneen.
    ”Yläkerran käytävästä suoraan ja kolmas ovi oikealta ystävä hyvä!” Yusaku virnisti voitonriemuisesti.
    ”Kiitos oikein paljon.”
    ”Ne ovat sitten hieman piilossa. Tiedäthän Shinichin, aina nuuskimassa kaikkia paikkoja.”
    ”Rasittava pentu.” Kogoro tuhahti.
    ”Jaa, mitä sanoitkaan? En oikein kuullut?”
    ”E-en mitään tärkeää. Kertasin vain ohjeitasi.” Kogoro tokaisi vastaukseksi.
    ”Nähdään myöhemmin sitten.”
    ”Niinpä niin.”

Kogoro jätti lapset Yusakun valvovan silmän alle ja alkoi suunnata itsekseen jupisten kohti yläkertaa. Ran kuitenkin juoksi Kogoron luokse huomatessaan hänen lähtevän huoneesta.

    ”Minne sinä isä menet?” Ran kysyi hennon kauniilla äänellään.
    ”Menen auttamaan Äitiä ja Yukikoa keittiöön. Yusaku vahtii teitä sillä aikaa ja lupasi tulla mukaan piilosleikkiinne.” Kogoro tokaisi ja suuntasi katseensa taempana seisovaan Yusakuun, jonka silmät laajentuivat kauhusta hänen kuulessaan Kogoron lupauksen tämän tulemisesta piilosleikkiin mukaan, mutta nauroi leppoisasti heti ilmeensä perään.

    ”Mikset sinä jää leikkimään?” Ran tivasi edelleen.
    ”Koska yhtä itsepäinen henkilö, kuin sinä eli äitisi tarvitsee apuani nyt. Ja muuten, Shinichi on sitten kukkaruukun takana nurkassa piilossa, etsi sieltä.” Kogoro sanoi ja vinkkasi silmää sopimuksen eleeksi. Ran kikatti ja lähti voitokkasti kohti Shinichin salakavalasti paljastunutta piilopaikkaa. Kogoro katsoi vielä hetken suloista tytärtään ja suuntasi sen jälkeen jälleen itsekseen jupisten kohti yläkertaa.

Hetkeä myöhemmin jo Ran kellahti pitkästyneenä kirjaston suurella nojatuolille istumaan. Shinichi tutki alahyllyn kirjoja jälleen innoissaan, aivan, kuin ei olisi niitä koskaan aikaisemmin edes nähnyt. Yusaku istui kirjoituspöydän äärellä ja kirjoitti tiuhaan tahtiin jotakin muistiinpanoja paperille, muttei suostunut kertomaan Ranille ja Shinichille koskaan, että mitä oikeasti kirjoitti vaan keksi aina jotakin hullunkurista tarinaa tilalle.

    ”Shinichi leikitään jotain muuta jo. Olet tässä niin hyvä, että löydät minut aina heti.” Ran parkaisi turhautuneena.
    ”Minkäs minä sille voin, että sinä olet niin huono piiloutumaan.” Shinichi tokaisi hieman koppavana.
    ”Enkä ole. Sinä kuitenkin huijaat ja kurkit laskiessasi minne menen piiloon!” Ran tiuskaisi takaisin.
    ”Noh, noh lapset.” Yusaku tuli kaksikon viereen yrittäen välttää turhan tappelun syntymistä.
    ”Mennäänkö vaikka tekemän lumiukkoa ulos?”
    ”Eikä, ihan tylsää.” Shinichi tyrmäsi isänsä ajatuksen alkuun.
    ”Minusta se olisi hauskaa.” Ran yritti puolustaa Yusakun ideaa.
    ”Sinä nyt haluat aina vain olla eri mieltä kanssani.” Shinichi julisti kovaan ääneen.
    ”Enkä!”

Yusaku pyöräytti silmiään turhautuneena. Uskomaton kaksikko, hän ajatteli hiljaa myhäillen ja näiden kanssa pitäisi tulla toimeen pari seuraavaa tuntia, kun muilla on kädet täynnä hommia.

    ”Ja nyt menemme tekemään ulos lumiukkoa!” Yusaku ilmoitti jyrkästi.
    ”Eikä!" Shinichi protestoi vastaan, mutta Yusaku hiljensi tämän tuimalla katseella.
    ”Höh, no hyvä on sitten.” Shinichi myöntyi lopulta vastahakoisesti ja Ran puhkesi hurraa huutoihin Yusakun säestämänä vieressä.

Kolmikko suuntasi talon läpi kohti eteistä. Eri ja Yukiko kurkistivat uteliaina kolmikon tekemisiä ja Yusaku oli selittänyt heille silmää iskien, että ilma sopii mitä parhaiten lumiukkojen tekemiseen. Naiset olivat ihastelleen suloista näkyä eteisessä, kun Yusaku yritti saada Ranin ja Shinichin pukemaan ulkovaatteet päälle ja nämä olivat keskittyneet kaikkeen mahdolliseen muuhun, kuin pukemiseen. Lopulta naiset hävisivät kikattaen takaisin keittiöön, jättäen Yusakun taistelemaan lasten ja ulkovaatteiden kanssa.


---


”Voi hiton hitto!” Kogoro kiroili ylhäällä. Hän oli matkalla ehtinyt kahdesti lyödä polvensa ja kerran päänsä, kun käytävä oli ollut niin pimeä eikä hän ollut heti löytänyt käsiinsä minkäänlaista valokatkaisinta. Lisäksi Shinichin pirulainen oli virittänyt salakavalan murtovaras ansan keskelle lattiaa ja Kogoro oli totta kai kävellyt suoraan siihen ja sen seurauksena lennähtänyt pitkin pituuttaan käytävälle. Aiemmin viikolla Kogoro ja Yusaku olivat vetäneet pitkää tikkua siitä kumpi joutuu esittämään lapsille joulupukkia vähäisten vapaaehtoisten vuoksi. Kogoro oli totta kai onnistunut vetämään pisimmän tikun ja siten hävinnyt pelin, mutta hän oli edelleen aivan varma, että Yusaku oli jotenkin onnistunut huijaamaan voiton itselleen.

Pukin vaatteet olivat tietenkin aivan liian suuret Kogoron päälle ja hänen oli pakko ruveta soveltamaan, jotta näyttäisi edes hieman pullealta joulupukilta eikä sellaiselta, jonka muori on laittanut laihdutuskuurille jo kauan sitten. Tyyny onneksi ajoi hyvin asiaa, vaikka tekikin Kogoron olon hieman tukalaksi aiheuttamansa kuumuuden vuoksi. Parta oli suurin ongelma. Hän ja Yusaku olivat pohtineet useamman hetken ajan sitä, että miten saisivat parran pysymään. Shinichi kuitenkin jossakin vaiheessa iltaa kokisi aivan vastustamatonta kiusausta kiskaista pukin parrasta, joten Yusaku ja Kogoro halusivat antaa tälle pienen opetuksen – ja ehkä Shinichi silloin uskoisi vielä hivenen pidempään joulupukkiin. Näsäviisaudestaan ja terävästä päättelykyvystään huolimatta.

Suurin huoli itse Kogorolle oli kuitenki se, että hän joutui käyttämään parran kiinnittämiseen iholiimaa, joka takuulla takaertuisi hänen viiksiinsä oikein urakalla. Parran pois saanti saisi olla myöhemmän ajan murhe ja Kogoro vaikka itse raahaa Yusakun auttamaan häntä saamaan parran pois, mutta hänen naamaansa se ei jää koristamaan sekunttiakaan pidemmäksi kuin on pakko. Se kutitti nimittäin aivan hemmetisti nenää koko ajan.

Lopulta Kogoro oli saanut kaikki vetimet päälleen ja hän kurkisti empien peiliin. Yllätykseksi peilistä katsoi takaisin joku muu kuin Kogoron näköinen heppu.
”Oho! Menisin takuulla itsekkin halpaan, jos en itse esittäisi joulupukkia. Tämä asuhan on aivan täydellinen tai no, minä siitä varmasti teen täydellisen. Olen varmasti suurempi menetys joulupukkina, kuin mitä Yusaku olisi ollut.” Kogoro myhäili tyytyväisenä.

Seuraava vaihe olisi lähes illan haasteellisimmista. Kogoron pitäisi päästä lasten huomaamatta alakertaan hakemaan ulkoa Yusakun autosta lahjasäkkejä ja piilottaa ne johonkin hieman helpompaan paikkaan. Tosin kello alkoi olemaan jo niin paljon, että kun Kogoro saisi kaikki lahjat raahattua jonnekkin sivummalle – pitäisi ne jo viedä sitten sisälle. Kogoro mietti kuumeisesti. Tämän vaiheen Yusaku oli kiireessä täysin unohtanut hänen harteilleen hoidettavaksi. Hän hipsi kohti huoneen ikkunaa ja avasi sen auki. Maahan ulottuva pudotus ei ollut valtaisan suuri, mutta Kogoron ikäinen voisi siinä silti onnistua koipensa katkaisemaan. Murtuneen jalan ajattelu sai Kogoron entistä hermostuneemmaksi. Kogoro katseli mietteissään ulos ja yritti epätoivoisesti pähkäillä vedenpitävää suunnitelmaa, alakerta ei tulisi missään nimessä kysymykseenkään ja loputtomiin asti hänellä ei olisi aikaa, sillä lapset tulisivat jossakin vaiheessa etsimään mystisesti kadonnutta Kogoroa – jopa yläkerrasta.

    ”Riski on otettava!” Kogoro jyrähti itsevarmasti ja lähti kapuamaan ikkunalaudalle.

Puu näytti olevan huomattavasti kauempana, kuin miltä se äsken oli näyttänyt. Lähimmät oksat tuntuivat olevan koko puun ohuimmat oksat, mutta urheasti Kogoro laskeutui ikkunan vieressä olevalle pienelle leveämmälle osalle. Ulkona oli alkanut jälleen pyryttämään lunta oikein olantakaa, ja muutamat kylmät väristykset kulkivat Kogoron kehon läpi.

    ”Kolmannella hyppään...” Kogoro ajatteli.
    ”YKSI!”
    ”KAKSI!”
    ”KOLMEEEE...”

Ja Kogoro loikkasi niin pitkälle, kuin suinkin sai jalkansa ponnistamaan. Hänen onnekseen jopa onnistuneesti. Kogoro onnistui hyppäämään juuri ajattelemalleen oksalle ja yritti tasapainoittaa nyt itseään pysymään siinä.

    ”Onnistui!” Kogoro riemuitsi ja otti muutaman voittoisan tanssiaskeleen.

Tosin se ei oltu aivan loppuun asti ajateltu teko, sillä oksan pinta oli silkkaa jäätä ja Kogoron jalka lipesi sen pinnalta helposti. Iloisessa kaaressa Kogoro luiskahti pois oksalta ja teki muutaman voltin ilmassa tippuessaan kohti maata. Pieni paniikin syöksemä karjaisu karkasi hänen suustaan Kogoron tajutessa tilanteen epäonnistumisen. Lumi pöllähti korkealle ilmaan Kogoron osuessa puunalla olevaan valtaisaan lumikinokseen – hänen onnekseen lumi oli vielä pehmeää eikä jäätynyttä.

Yusaku havahtui karjaisuun ja otti muutaman askeleen taemmas. Lapset rakentelivat iloisesti lumiukkoa eivätkä olleet onneksi kuulleet yhtikäs mitään. Yusaku kallistui hieman taemmas ja kurkkasi talon kulman taakse ja oli revetä valtaisaan nauruun, mutta sai naurunpyrähdyksen onneksi hillittyä. Suuresta lumikinoksesta näkyi ainoastaan tonttulakki sekä joulupukin partaa. Hetken kuluttua kinoksesta nousi kovaan ääneen kiroileva erittäin luminen joulupukki ja näky sai Yusakun pidättelemään nauruaan vielä tuskaisemmin.

Kogoro loi hyvin tuiman katseen Yusakuun huomatessaan tämän, mutta Yusaku pyyhki silmäkulmiaan ja yritti edelleen olla nauramatta ääneen.

    ”Ha-ha-haa, tosi hauskaa.” Kogoro kuiskasi jäätävästi.
    ”Jotenkin ajattelin, että se lumikasa tulee vielä tarpeen.” Yusaku tokaisi ja vinkkasi silmää Kogorolle.
    ”Neropatti.” Kogoro tuhahti ja alkoi varistella lunta päältään.
    ”Jouluinen rekvisiitta tuo uskottavuutta.” Yusaku kuiskasi Kogorolle ja näytti peukkua, mutta Kogoro ei vaivautunut edes nostamaan katsettaan tähän.
    ”Lahjat ovat takaluukussa ja se on auki. Koitan saada lapset sisälle, jotta sinun on helpompi saada lahjasäkit kuljetettua turvaan.”
    ”Selvä, selvä, ihan miten vain.” Kogoro tuhahti takaisin ja Yusaku hävisi jälleen kulman taakse.

    ”No niin! Mennäänpä sitten sisälle juomaan lämmintä kaakaota!” Kogoro kuuli Yusakun huutavan lapsille, jotka parhaillaan touhusivat haltioissaan lumiukon kimpussa kulmantakana – ainoastaan kulmantakana.

Kogoro ymmärsi olevansa vaarallisen näkyvällä paikalla ja lähti kiertämään taloa toiselta puolelta. Päästyään lähes tulkoon talon toiselle kulmaukselle hän kuuli lähestyviä askeleita pakkaslumella, joka narahteli jonkun pienten kenkien alla. Kogoron silmät laajenivat kauhusta ja hän otti muutaman empivän askeleen taaksepäin. Askeleet kuitenkin lähenivät edelleen ja lopulta Kogoron oli pakko alkaa harpomaan pitkiä juoksuaskelia takaisin tulosuuntaan ja samassa takaata kuuluikin pienen pojan riemuikas ääni ”Ran! Isä! Täällä on joulupukki, tulkaa katsomaan!” Shinichi huusi vaativalla äänellä ja Kogoro tunsi pakokauhun valtaavan mielensä – kaikki ei mennyt taaskaan aivan niin kuin piti. Kudojen talon ympärillä kulki pieni muuriaita, joka eristi pihan muiden talojen pihoista eli kiipeäminen ei tulisi kysymykseenkään tällaisella ilmalla ja näillä vaatteilla. Muutama lumipallo sinkoutui takaata Kogoron ohitse ja juuri kun hän katsahti taaksepäin valtaisa lumipallo pamahti häntä suoraan keskellee naamaa. Kogoron raivo alkoi kiehumaan toden teolla, mutta hän sai jälleen hillittyä itsensä ja keskityttyä ennemmin pakenemiseen.

Pian Kogoro saapui jälleen puun alle, josta hetki sitten oli tipahtanut alas. Hän huomasi Yusakun viittoilevan talon kulmassa kädellä hurjalla temmolla ja kuuli lasten naurahduksien lähestyvän toisesta suunnasta. Kogoro otti muuttaman päättäväisen juoksuaskeleen Yusakun suuntaan ja ohitti tämän edes uskaltamatta pysähtyä kysymään neuvoa. Hän ampaisi pihan portista ulos ja jatkoi juoksua pitkin tyhjää katua – lahjat ehtisi myöhemminkin hakea. Vieressä kadulla oli suuri pensaikko, joka sekin tosin oli aivan lumen peitossa, mutta Kogoro otti riskin ja hyppäsi rämähtäen puskaan. Pensas oli tarpeeksi iso piillottaakseen hänet näkyvistä ja taempaan hän kuuli Yusakun äänen, kun tämä yritti epätoivoisesti saada lapsia viimein menemään takaisin sisälle taloon. Myöhemmin äänet lopulta hiljenivät, mutta Kogoro ei uskaltautunut liikahtamaan piilostaan pois vielä ainakaan varttiin. Lopulta kuitenkin pakkanen alkoi purra hänen nenäänsä sellaisella otteella, että Kogoro halusi itsekkin takaisin sisälle lämpimään.


---


Avatessa auton takaluukun hänen silmänsä saivat jälleen laajentua kauhusta. Miten hän ikinä tulisi jaksamaan kantaa noin monta ja suurta säkkiä lahjoja yksin sisälle?! Ja ne varmasti painoivat enemmän, kuin Kogoro itse! Itku ei auttanut markkinoilla vaan urheasti Kogoro heitti valtaisat lahjasäkit selkäänsä. Tosin kolmannen lahjasäkin jälkeen hänestä tuntui, että polvet pettäisivät alta minä hetkenä hyvänsä. Kogoro harpoi pihanpoikki kohti Kudojen ulko-ovea, mutta matkaan kului huomattavasti tavanomaista enemmän aikaa ja Kogoro jouitui muutamasti vetämään hengästyneenä henkeä. Lopulta onneksi ovi häämötti edessä ja Kogoro ylettyi juuri ja juuri koputtamaan siihen.

Shinichin uteliaat kasvot ilmestyivät raolleen avattuun oveen ja Ranin malttamaton ääni kuului aivan tämän selän takaata. Shinichi tutki Kogoroa päästä varpaisiin katseellaan ja yritti tulkita olisiko tämä oikea joulupukki aivan varmasti.

    ”Hou, hou?” Kogoro henkäisi hengästyneesti ja Shinichin kasvoille nousi pieni hymynpoikanen. Kogoro huomasi, että huijaus saattaisi mennä läpi ja jatkoi ”Tuota, onkos täällä kilttejä lapsia?”.

Tässä vaiheessa Ranin malttamattomuus loppui ja tyttö hyppäsi Shinichin reppuselkään. Kogoro alkoi tuskastua valtavien lahjasäkkien alla, mutta onneksi Yusaku ehti viimein saapua ovelle ennen kuin hän kellahti lopullisesti maahan.

”Katsos kunniarvoinen joulupukki itse päätti tulla kylään matalaan majaamme!” Yusaku sanoi lapsille, jotka poukkoilivat edes takaisin malttamattomina. Yusaku auttoi Kogoroa kantamaan lahjasäkit sisälle ja heti ensimmäisenä Kogoro lysähti istumaan kirjaston valtaisalle nojatuolille. Lähes läähättäen hän yritti saada hengitystään tasaantumaan paksun tekoparran takana, mutta lepohetkestä ei ollut tietoakaan, kun Ran jo hyppäsi hänen polvelleen istumaan. Yukiko ja Erikin saapuivat kirjastoon ja hihittelivät ovenpielessä nähdessään Kogoro joulupukin.

    ”Ompas joulupukki komea.” Eri sanoi naurahtaen.
    ”Isi on vielä komeampi!” Ran sanoi ja hymyili äidilleen.
    ”Totta kai, totta kai.” Eri nyökkäsi Ranille takaisin.

Shinichi halusi myös päästä istumaan joulupukin polvelle ja kuinka ollakkaan lähes samantien tämä alkoi tutkimaan pukin partaa tarkalla silmällä. Yukikon ja Erin ilme muuttui vakavammaksi, mutta Yusaku iski näille vakuuttavasti silmää ja kuiskasi homman olevan hallussa. Ennen kuin hän ehti päättää lausettaan Shinichi kiskaisi pienien vomiensa takaa Kogoron tekoparrasta ja Kogoro karjaisi tahattoman kovaäänisesti, sillä tekoparta oli liimautunut hänen omiin viiksiinsä, jotka nyt meinasivat repeytyä irti hänen kasvoistaan. Kogoron ilme oli hyvin kärsivä ja Yukiko ryntäsi hillitsemään Shinichiä, joka edelleen yritti takoa partaa irti joulupukin kasvoista vaikka tämä lähes huusikin tuskaisella ilmeellä. Lopulta Yukiko sai Shinichin hillittyä ja tämä jäi tapittamaan Kogoroa suorastaan hämmentyneellä ilmeellä, kuin olisi tullut täydellisesti yllätytetyksi. Pienen lapsen kasvoissa oli nyt todella paljon kunnioitusta, josta aiemmin ei ollut tietoakaan. Ranilla oli lähes samanlainen ilme kasvoillaan ja Kogoron sydän suli välittömästi hänen huomatessa tämän.

Lopulta lahjat oli saatu jaettua ja lapset olivat laulaneet palkkioksi joulupukille, joka sittemmin oli kadonnut matkoihinsa. Muutamaa kirosanaa, kuhmua ja haavaa myöhemmin Kogoro oli päässyt jälleen liittymään muiden seuraan alakertaan omana itsenään. Ran ja Shinichi olivat pitäneet tälle kunnon kuulustelun, joka oli pian muuttunut hetkessä innostuneeksi selitykseksi siitä, kuinka joulupukki oli ollut oikea ja mitä kaikkea Kogoro oli missannut oltuaan hakemassa naapurista sokeria ja maitoa.


---


Ran ja Shinichi leikkivät lattialla uusilla leluillaan ja vanhemmat katselivat näiden puuhia haltioissaan. Yusaku ja Kogoro olivat tanssineet voitontanssia toisessa huoneessa lähes täydellisesti onnistuneen suunnitelman johdosta. Yusaku oli tarjonnut Kogorolle kiitokseksi muutamaa alkoholijuomaa, mutta Erin hieman surullinen katse oli saanut tämän jättämään ottamatta kiitoslahjoja vastaan.

Eri tarttui Kogoroa kädestä ja kuljetti tämän keittiön puolelle.

    ”Minulla on sinulle pieni yllätys.” Eri kuiskasi Kogorolle salaperäisesti hymyillen.
    ”Millainen? Joku lahjako?” Kogoro kysyi hieman hämillään.
    ”Katso ylöspäin.” Eri vastasi ja nyökkäsi kohti kattoa.

Kogoro käänsi kasvojaan ylöspäin ja näki heidän yläpuolellaan roikkuvan jotakin katosta. Kogoro tarkasteli esinette hieman tarkemmin ja huomasi sen joksikin kasviksi tai kukaksi. Ennen kuin hän ehti ajatella asiaa pidempään, Eri tarttui hänen kasvoihinsa, käänsi ne omiinsa ja suuteli Kogoron pehmeitä huulia ja kuiskasi hänen korvaansa ”mistelinoksa”. Tuo suudelma oli yksi Kogoron elämän parhaimmista suudelmista ja onnellinen lämmin tunne täytti koko Kogoron mielen.

~~ LOPPU ~~


Oikein hauskaa joulua kaikille Conan-kunin kävijöille! Toivottavasti tämä pieni ficci helpottaa edes hieman jouluaaton odotusta. :)