|
Ajanviete
Kaiton muistot
Author: Aoko
Rating: T (angst,drama)
Warnings: Kiroilua
Disclaimer: MK/DC, ei minun!
Summary: Aina sateisina päivinä Kaito muistaa isänsä.Minkälainen on hänen reaktionsa tällä kertaa?
---
Kuroba Kaito katseli ikkunasta pihalle,sateen ropistessa hiljalleen maahan.Salamat tanssivat kilpaa keskenään ja taivaankansi oli verhoutunut hiilenmustaksi.Sade herätti hänessä aina tyhjän olon,sellaisen tunteen,jota ei voi mitenkään pukea sanoiksi.
Pian Kaito muisti kirjeen jonka hän jätti isälleen,Toichi Kuroballe.
Yritin vain estää sinua tekemästä väärin..
Puhe ei tehonnut, joten huusin sinulle…
Sinä huusit takaisin…
…häpäisten minut tuttavan kuullen.
Jatkoit huutamista minulle…
Halusin puolustaa itseäni sanomalla vastaan…
…sinä saatana et antanut.
Käskit minun olla hiljaa …
…ja jatkoit huutamistasi.
Aivan selvästi vihasit minua… sydämesi pohjasta.
Se sattui… enemmän kuin mikään muu.
Tunsin kuinka halusit heittää minut ulos maailmastasi, talostasi, elämästäsi…
Se teki sydämeeni suuren särön…
…mutta kuuntelin herjauksesi, päin naamaani.
Kunnes lopulta lähdit pois…
…annoin surulle ja vihalleni vallan.
Kyyneleet kastelivat vaatteeni ja kasvoni… satutit minua kaikkein pahimmalla mahdollisimmalla tavalla.
Yritin aina esittää kovaa… mutta jos pelkkä tuollainen puhe riittää tappamaan itseluottamukseni…
…niin olen aivan paska, suoraan arvoton.
Tunsin kuinka sydämeni murtui pieniksi palasiksi, ja muuttuivat kiveksi…
…antaen pahalle ololleni vielä suuremman vallan.
Anna anteeksi. Anna anteeksi, että en voi miellyttää sinua, enää koskaan… Halusin vain jonkun pitävän minusta… Ilmiselvästi ,en ole tarpeeksi hyvä silmissäsi.
Poistun elämästäsi, ja lähipiiristäsi. En palaa ikinä, jos kerta niin haluat…
Anna anteeksi...
Kaito
"Isä...Olen todella pahoillani." Kaito tunsi kyynelten kerääntyvän silmiinsä,mutta hän pyyhki ne raivokkaasti pois kädellään.Hänhän oli sentään kuuluisan varkaan poika,ja hän alkaa vetistelemään?!
Hän muisti kun hän oli tullut pois koulusta ystävänsä (ja nykyisemmin ihastuksensa) Aokon kanssa.Hänen äitinsä oli ollut ovenraossa,kasvot ilmeettöminä ja kyyneleet valuivat pitkin hänen kauniita kasvojaan.
"Äiti?! Mikä on hätänä?! Puhu minulle!" pikkuinen Kaito ryntäsi äitinsä luokse ja alkoi ravistamaan tätä olkapäistä.Hänen huutonsa ja anova katse kaikuivat kuin kuuroille korville ensiksi...
"Kuroba...I-isäsi..Isäsi on kuollut."
Se oli kuin isku vyön alle.Aika tuntui pysähtyneen niille sijoilleen.Pimeys alkoi lasketua Kaiton päälle,kuin verho ikään.Hän muisti vain päästäneensä irti äitistään ja kuulleen Aokon kiljuvan hänen nimeään.
"Kuroba?Paskat tuosta nimestä!"
Myöhemmin Kaito oli saanut selville isänsä oikean kuolintavan.Hän ei ollut jäänyt auton alle- hänet oli murhattu brutaalisesti.
Väijytys.
Pettämistä.
Murha.
Nuo sanat pyörivät Kaiton mielessä.Hän puristi kädessään olevaa paperinpalasta yhä lujemmin,kunnes siitä tuli melkein mahdotonta lukea.
Surua.
Vihaa.
Häpeää.
Kostonhalu.
"Kuu on noussut..." Kaito sanoi ääneen,avasi ikkunan,puki isänsä vanhat vaatteet päällensä ja syöksyi riippuliitimellänsä ulos yön pimeyteen.Hän heitti paperin menemään,leijumaan ilmaan,kunnes se joskus palaisi takaisin maahan.
Kaito..Olen erittäin pahoillani.En voisi koskaan vihata sinua.Olen pahoillani että löin sinua kerran.Annathan isällesi anteeksi huonon käytöksensä?
Rakastan sinua,poikani.
~ Toichi Kuroba
Nyt,Kaito suuntasi kohti Tokion Aarremuseota. "Tänä iltana,Kaitou Kid astuu esiin ja tuo ruusunterälehdetkin mukanaan katsojille!"
~ FINIS ~
A/N:Olipas angstaavaa tekstiä.Harvemmin tulee tuollaista kirjusteltua.Kiitos,jos jaksoit lukea.
| |
Etusivu
Kävijät: 10
